Tiedätkö sen tunteen kun joku perheen nuorista aikuisista ilmoittaa että hänelle ja puolisolleen on tulossa vauva? Että perhe ja suku kasvaa yhdellä (tai miksei useammallakin) sielulla vain kuukausien kuluttua? Se valtava ilo ja odotus joka tuosta hetkestä alkaa on yhteinen.
Ensin kysellään kuulumisia harvemmin, mutta kun h-hetki alkaa lähestyä, kyselijöiden määrä kasvaa ja kyselyiden määrä tihenee. Nuorenparin hermoja koetellaan mutta samalla he ovat mielissään siitä, että perhe on tiivistynyt, rakkaus on käsinkosketeltavaa perheessä jossa ei -sukupolvien opettamalla tavalla- tunteita näytetä. Tämä uusi sielu on nostanut perheeseen uuden innostuksen ja odotuksen.
Sitten koittaa päivä kun tämä uusi sielu päättää tulla tähän maailmaan. Valmiina kohtaamaan haasteensa jotka sielunsopimuksessa lukee. Valmiina opettamaan vanhempiaan siitä mitä on ehdoton rakkaus, unconditional love. Hän tietää elämänpolkunsa sisältävän inhimillisyyden parhaat ja rumat puolet, silti hän on jättänyt valon valtakunnan taakseen tullakseen opettamaan meitä täällä tallaavia siitä miten rakastetaan, miten eletään onnellinen elämä. Hän on päättäväinen, hän haluaa tuoda maailmaan enemmän rakkautta ja valoa.
Ja voi hyvänen aika, sitä hän tekee heti ensimmäisistä päivistä asti. Vaikka suurin osa ajasta menee nukkuessa ja syödessä, hän hurmaa joka ikisen perheenjäsenen isoisovanhemmista lähtien.
Perheenjäsenet ihmettelevät tätä pientä ihmettä, suvun jatkajaa. Energia joka perheessä on syntymän jälkeen pitäisi saada purkkiin. Jotta voisimme vaikeina aikoina raottaa purkin kantta ja hengittää sisään tuota puhdasta rakkautta, valoa, ilon energiaa. Toivoa ja uuden ihmettelyä. Elämän ihmeen todistamisesta syntynyttä tähtipölyä.
Aika kuluu ja arki koittaa. Vauvan kasvamista seurataan ilolla ja opetetaan häntä perheen tavoille. Samalla hän opettaa läheisilleen valtavan paljon rakkaudesta, siitä mitä on elää alitajunnasta käsin, ilman sanojen vankilaa vain mielikuvat ja tunteet tulkkeinaan, ilman murehtimisen tuskaa. Mitä on nauttia elämästä ja tutustua kaikkeen uuteen iloisella innostuksella.
Olisiko meidän syytä katsoa vauvan kehitystä ja ottaa hänestä mallia miten olla onnellinen siihen mitä on? Olla murehtimatta asioista joiden toteutumisesta ei ole varmuutta? Nauttia läheisten seurasta täysin rinnoin tietäen että on vain tämä hetki?
Opetetaan lapsiamme, mutta muistetaan oppia myös heiltä. Lapsen puhtaudessa ja viattomuudessa on syvä viisaus. Opitaan ja otetaan oppeja käytäntöön. Eletään me aikuisetkin puhtaasti rakkaudesta elämää kohtaan.
Pakkohan sen on olla helppoa kun lapsikin sen osaa!
Pienen pojan onnellinen ja suunnattoman ylpeä ”haltijakummi” päättää vuodatuksensa tähän.
love wins,
Inga
