Ihmismieli jaksaa aina yllättää. Vaikka sen kanssa kuinka tekisi töitä, oppisi koukeroita, oivaltaisi asioita niin koskaan ei pääse täysin kärryille siitä mitä siellä kuupassa oikein tapahtuu. Pitkä tasainen jakso saattaa päättyä kuin seinään jonkin elämässä tapahtuvan käänteen myötä. Valo, ilo ja usko tulevaan saattaa hävitä ajatuksista yhdessä hetkessä ja se on pelottavaa!
Kuolemanpelko on asia jota en ole joutunut kohtaamaan usein elämässäni. Olen menettänyt paljon läheisiäni mutta vaikka suru ja sen tuoma kipu on ollut kovaa, en ole koskaan joutunut tilanteeseen jonka vuoksi eteeni olisi tullut ajatus ”mitä sitten kun mä kuolen?”. Tai joo, olenhan mä sitä ajatellut jonain kaukaisena juttuna, asiana joka on edessä vuosikymmenten päässä. Vaikka todellisuushan on että se voi odottaa jo tänään kun lähden kotoa töihin, mistä sitä tietää. Joka tapauksessa, kun kuolema on ajatuksena mielessäni pyörähtänyt, se ajatus on ollut jotenkin kaunis. Siirtymä valoon ja uuteen elämään. Tieto siitä että ennen tähän elämääni astumista olen tehnyt sielun sopimuksen jossa elämänkulkuni kaikkine käänteineen on tuotu eteeni ja olen tuon elämän allekirjoituksellani hyväksynyt. Tämän elämän. Nämä oppiläksyt. Jossain kohtaa se elämä sitten päättyy ja siirryn takaisin valoon, kohti seuraavaa elämää.
Paljon on jo tässä elämässä opittu rakkaudesta, menettämisestä, peloista ja iloista enkä tiedä mitä kaikkea onkaan vielä edessäpäin. Haluaisin uskoa että paljon, mutta tietoa mulla ei siitä ole. Eilen töistä kotiin ajellessani tuo tietämättömyyden huntu laskeutui päälleni kuin synkän sadepäivän kruunu. Se toi mukanaan myös kuolemanpelon. Mitä jos mulla ei olekaan enää kauaa aikaa täällä? Mitä jos en saavutakaan unelmiani? Ja pahimpana; mitä jos mä kuolen yksin? Ajatus avasi välittömästi kyynelkanavat.
Kotiin päästyäni annoin ajatusten tulla, annoin pelon tulla ja kävin mitä pelottavimpia skenaarioita päässäni läpi siihen asti että menin nukkumaan. Kun olin aikani rypenyt negatiivisissa tunteissa ja ajatuksissa, päätin että nyt riittää. Ai että miten mieli olisi halunnut jatkaa sitä peloissa pyörimistä, sillä kaikessa kauheudessaan, jatkuva murehtiminen ja tulevaisuuden pelkojen pyörittäminen tuntui jotenkin tutulta ja turvalliselta. Siihen olisi ollut helppo jäädä, itkeä itseni uneen.
Sen sijaan pysäytin kelan, sanoin ääneen itselleni ”nyt loppuu, kaikki on hyvin tässä hetkessä eikä tulevaisuudesta tiedä. Lopeta tuo pelkokuvien maalaaminen!”. Tämän jälkeen rukoilin. Rukoilin sitä voimaa johon uskon, pyysin apua, pyysin enkeleiden suojaa yölle ja henkioppaan läsnäoloa uniini. Täytin ajatuksissani kehoni lämpimällä rentoudella ja kirkkaalla valolla ja laitoin korville pyörimään kolmen tunnin meditaation irtipäästämisestä.
Ei mennyt kauaakaan että nukahdin ja heräsin aamulla hyvin levänneenä ennen kellon soittoa. Uskon että en ollut yöllä yksin. Kanssani oltiin ja lohdutettiin kuin pientä lasta. Oma sisäinen lapseni pääsi kainaloon siliteltäväksi ja halittavaksi unimaailmassa, ja se toi turvaa joka vei mennessään pelot. Vaikka olin yksin, en ollut yksinäinen. Kuolemanpelko on tällä kertaa ohitettu, ja vaikka tiedän että se tulee varmasti uudelle vierailulle, tiedän myös että minussa on voima, lempeys ja rakkaus joka on sitä vahvempi.
Mielen voima, voima sinussa on valtava. Tämä tarina olkoon siitä muistutuksena meille kaikille.
Siitä miten voit itseäsi suojata ja miten voit ajatuksiisi vaikuttaa jutellaan lisää ”Mielen voimaa ja kehon rentoutta arkeen” -valmennuksessa Porin Hyvinvointicenterillä su 30.10. klo 11-13. Lähde mukaan parin tunnin matkalle itseesi. Parituntisen itseen tutustumisen päättää äänimaljarentoutus jonka jälkeen on hyvä lähteä kohti uutta viikkoa.
Ilmoittaudu mukaan tästä: https://www.varaaheti.fi/hyvinvointicenter/fi/pori/classes
Olet rakas ja tärkeä, pidäthän itsestäsi huolta.
