Kohta on puoli vuotta takana töitä uusvanhalla työpaikalla, ja on tullut aika analysoida miten on koeaika mennyt omasta mielestä. Lähtökohta oli selvä, teen töitä omia rajojani kunnioittaen, kehon viesteihin reagoiden ja väsymystä vältellen. Kuinkas sitten kävikään?

Tammi-helmikuu

Ekat kuukaudet menivät oikein hyvin. Tein sen määrän tunteja mitä sopparissa luki, ja jos tuli ylitöitä, pidin ne heti pois, kuten oli työnantajan kanssa sovittu. Ilmassa oli innostusta ja onnea siitä että olen taas rakastamani lajin ja yhteisön parissa, kaikki on hyvin. Vaikka työssä oli paljon uutta opeteltavaa, stressi pysyi juuri sopivana – eteenpäin potkivana. Oman hyvinvoinnin tukitoimet (lenkkeily, jooga, meditointi, maadoittuminen, kirjottaminen, ystävien ja perheen kanssa vietetty aika) pysyivät mukana kuviossa helpohkosti.

Pesistöiden keskellä sain valmiiksi myös Feelingan ihka ensimmäisen verkkokurssi pilotin ”Uupumuksesta Uuteen Nousuun” ja julkaisin sen. Verkkokurssilla kerron työkaluista joiden avulla lähdin tutustumaan itseeni syvemmin uupumisen akuutin vaiheen jälkeen, sekä myös niistä avuista jotka ovat pysyneet matkassa mukana tähän päivään saakka. Työkaluista joilla oli tärkeä rooli myös tämän kevään jaksamisessa.

Pesishommissa keskeinen ajatus tammi-maaliskuussa oli ”hei, mä oon ohjaimissa, tää toimii!”. Huomasin toki että pitkien päivien jälkeen palautuminen otti kauemmin kuin ennen, mutta isossa kuvassa homma oli hanskassa!

Mutta kuten elämällä on tapana muistuttaa, kaikki toimii sykleissä – this too shall pass.

Ja niin siinä kävi, tuli maaliskuu.

Maalis-huhtikuu

Kevät on pesisammattilaiselle aina kiireistä aikaa. Ja kevät uudessa työssä vielä vähän kiireisempää kun kaikki on uutta. Perusperiaatteet ovat seurasta ja paikkakunnasta riippumatta samat mutta käytäntö vaihtelee kokemukseni perusteella valtavan paljon. Jokaisella seuralla on oma toimintakulttuurinsa ja tapansa toimia. Ja myös se että työnkuvani on ollut ollut joka seurassa vähän erilainen, vaikuttaa tietenkin omalta osaltaan uuden opetteluun. Kevään kiireet alkoivat maaliskuussa. Vaikka kuinka oli suunniteltu ja yritetty tehdä asioita valmiiksi ennakkoon, kiire hiipi puseroon yhtä varmasti kuin aurinko alkoi lämmittää kevään saapuessa. Huomasin että päivät alkoivat pidentyä ja samalla päivien sisältö oli melko intensiivinen. Vaikka hiljensin viestintävälineiden kilkutuksen ärsykkeiden vähentämiseksi, halusin kuitenkin vastata viesteihin mahdollisimman nopeasti joten seurailin näytöltä koska viestejä tuli ja vastasin niihin heti. Työ oli rikkonaista. Iltaisin kun työpuhelin oli äänettömällä enkä siihen vilkuillut, tunsin toisaalta helpotusta omasta ajasta ja toisaalta syyllisyyttä siitä etten ollut tavoitettavissa. Järki sanoi että tämän takia työpuhelin hankittiin, ettei tarvitse olla tavoitettavissa aina, mutta (riittämättömyyden ja hylätyksi tulemisen) pelot sisällä huusivat ”et riitä näin! hullu! sut hylätään kun toimit näin!”. Sinnittelin kuitenkin. Kävin lenkillä, meditoin, joogailin, tapasin ystäviä ja perhettä, ja pidin hyvästä unirytmistä kiinni.

Toukokuu – ei hitto, en osaakaan!

Pesiskausi alkaa toukokuun alussa joten sitä edeltävät ja sen jälkeiset viikot ovat vuoden kiireisimmät. Huomasin jo huhtikuun puolella että työpäivät alkoivat venyä yli kymmeneen tuntiin ja väsymys alkoi ottaa enemmän valtaa ajatuksista. Oli mielenkiintoista huomata myös, että väsymyksen ottaessa vallan, oma tietoinen ajattelu tuntuu hyppäävän takapenkille ja alitajunnasta loikkaa vanhat toimintamallit rattiin kuin huutaen ”no vihdoinkin meidän vuoro, kyllä me tämä homma osataan!”. Jep jep, ralli oli valmis. Töitä tuli tehtyä viikonloppuisin ja iltaisin, samalla kun omat tukitoimet kutistuivat päivittäiseen meditaatioon ja joogaan kerran viikossa. Kollega jonka kanssa olin samassa työpaikassa myös 2018 uupumuksen aikaan näki tilanteeni ja kyseenalaisti jaksamiseni. Tällä kertaa en enää vanhaan malliin ohittanut kommentteja vaan tunnustin että mopo on lähtenyt käsistä enkä osaa pysäyttää sitä. Vauhti kiihtyi ja päivistä tuli itkun pidättämisen ja käsien tärinän täyttämiä. Yllättävää oli myös että tähän tultiin näin äkkiä! Olinhan mä ennen kestänyt kovaakin painetta kuukausitolkulla. Psykologi oli oikeassa kun totesi parin ekan uupumisen jälkeen että ”sun jaksaminen ei tule koskaan enää olemaan samalla tasolla mitä se oli ennen”.

Eli vastaus otsikon kysymykseen: ei mennyt töihin paluu kuin Strömsössä. Hassua tässä oli se että valistin vielä erästä ystävääni hänen oman väsymyksensä ja flunssan keskellä että ”keho tietää kyllä kun mennään liian lujaa ja pysäyttää ellet itse osaa pysähtyä”, samalla kun puhuessani pidättelin omaa itkuani. Noh, siitä puhelusta ei mennyt kuin viikko kun oma kehoni sanoi pelin poikki. Keuhkoputkentulehdus, vahvat antibiootit ja lähes viikon sairasloma. Tässä mä nyt sitten olen, kirjoitan tätä blogia kolmantena saikkupäivänä. Pari ekaa päivää meni täysin levätessä, nyt tuntuu että on jo vähän virtaa toimiakin. Mielialaa on nostanut huomattavasti myös tieto siitä että tuleva koiranpentuni syntyy aivan näinä päivinä, ja jos kaikki menee hyvin niin pentuarki tässä huushollissa alkaa heinä-elokuun vaihteessa. Ihanaa!!

Mitkä mielen työkalut toimivat kiireenkin keskellä?

Mielen työkalut jotka pysyivät koko kevään päivittäisessä elämässäni olivat meditaatio ja maadoittuminen. Ne auttoivat pysähtymään ja hengittämään, olemaan läsnä tässä hetkessä, hiljentämään mielen sadat ajatukset edes hetkeksi. Myös unihypnoosit toimivat joten unettomia öitä en joutunut taklaamaan. Ystävien ja perheen tuki oli äärimmäisen tärkeää, he pakottivat ulos lenkille kun yksin en todellakaan olisi saanut aikaiseksi liikahtaa.

Edelleen olen myös sitä mieltä että kaksi eri puhelinta (oma ja työ) on yksi parhaista ratkaisuista mitä olen tehnyt. Vaikka välillä on vaikea olla katsomatta työpuhelimeen, huomasin jo alkuvaiheessa että työpuhelimeen tulee iltaisin ja viikonloppuisin kymmeniä viestejä. Jos näkisin ne, tiedän etten voisi olla reagoimatta ”no mä äkkiä katon koneelta tän…” ja hups, taas meni pari tuntia iltatöissä. Myönnän, olen kaninkoloon putoaja, yksi asia vie toiseen ja seuraavaan ja seuraavaan kunnes huomaan tunnin (tai, hävettää edes myöntää, parin tunnin) hävinneen. Näin käy sekä työasioissa että somen kanssa.

Vaikka puhelimen ja sähköpostin purkaminen ottaa varsinkin maanantaisin monta tuntia, teen sen mieluummin kuin olen 24/7 päivystyksessä. Kiitos työnantajan suuntaan joka on tämän kahden puhelimen taktiikan mahdollistanut. On varmasti olemassa paljon urheiluseuroja lajista riippumatta sekä muiden alojen työpaikkoja joissa tämä ei tulisi kuuloonkaan. Pitkälle on tultu ajoista jolloin lankapuhelin jäi työpöydän nurkalle kun lähdettiin vapaalle…Mutta tämä on kokonaan toisen blogin aihe!

Uupumisesta toipumisen askelmerkit

Luin pari päivää sitten artikkelin jossa kerrottiin uupumisesta, siitä palautumisesta ja töihin paluusta. Se oli melko lailla sama tarina mitä olen sinulle juuri kertonut. Askel eteen, kaksi taakse etenemistä. Uuden opettelua, kyydistä putoamista ja uudelleen kyytiin kiipeämistä. Omat ajatukseni töiden alettua olivat yltiöpositiivisia. Uskoin että hallitsen omat tunteeni ja ajatukseni niin ettei relapsia enää tulisi. Kokemusta rikkaampana kiipeän nyt takaisin kyytiin ja jatkan itseni ja työni opettelua.

Samalla kun palautan kaikki hyvinvointini tukipilarit takaisin käyttöön, lisään niihin itsemyötätunto -harjoitteet. Sitä suosittelen myös sinulle kun epäilet oletko tarpeeksi, riitätkö. Vastaus on aina KYLLÄ. Sinä riität, olet rakas ja tärkeä juuri tuollaisena kuin olet. Ihan niin kuin mäkin.

Ihanaa kesän alkua, nautitaan auringosta, hymyilevistä ihmisistä ja lirkuttelevista linnuista!

”Uupumuksesta Uuteen Nousuun” -verkkokurssi pilotti nyt älyttömään hintaan 49€ (sis.alv) tästä! Kaikille pilotin ostaneille lopullinen palautteiden perusteella lopullisen muotonsa saanut verkkokurssi ilmaiseksi kaupan päälle!