Olen aina ollut herkkis, itkenyt helposti, nauranut sydämeni kyllyydestä ja avannut ajatuksiani varsinkin näin kirjoittamalla hyvinkin avoimesti. Yksi ensimmäisistä muistoistani on kun olin päiväkodissa ja ystäväni alkoi itkeä. Minulle tuli siitä niin paha mieli, että aloin itsekin itkeä jolloin muut lapset pilkkasivat ”no nyt toiki itkee!”. Hävetti. Sittemmin olen taitavasti osannut rakentaa päälleni kuoren jonka alle olen tuon herkkiksen piilottanut. Muistan hyvin äitini minulle teininä monesti toteama lausahdus: ”sä oot ihan ku isäs, et ikinä puhu mistään!” Myöhemmin työelämässä olen ollut neuvottelija, myyjä, johtaja, asiantuntija. Ja samalla kuoren alla eli rinnallakulkija, auttaja, intuitiivinen kuuntelija.
Voiko johtaja olla pehmeä?
Viime vuosien aikana kova kuori on kuitenkin karissut pois ja olen päättänyt olla avoimesti se mitä olen, herkkis. Uskon että myös pehmeämmällä energialla voi olla hyvä neuvottelija, myyjä ja asiantuntija, jopa johtaja. Viime aikoina olen kuitenkin huomannut että varsinkin pienten some-videoiden teko on herkkikselle todella haastavaa! Vaikka ääni sisälläni sanoo että on ok puhua asioista pehmeämmin, avoimemmin ja välillä syvään hengitellen, jokin osa minussa kaipaa silti kovuutta. En tiedä miksi. Onko se perua testosteronin tuoksuisesta urheilumaailmasta jossa työskentelin niin kauan? Ajattelenko alitajuisesti että minut otetaan tosissaan vain jos olen enemmän äijäenergialla varustettu? Pelkäänkö että jos olen liian herkkä minua pilkataan kuin päiväkodissa? En todellakaan tiedä. Mutta sen tiedän että en halua olla muuta kuin mitä aidosti olen.
Kuuntelin juuri erästä IG-live keskustelua jossa puhuttiin siitä miten keskustelukulttuuri on Suomessa muuttunut viimeisen kymmenen vuoden aikana. Ja varsinkin siitä miten henkinen hyvinvointi on noussut keskusteluihin mukaan. Naistenlehdet kirjoittavat aiheesta, julkkikset kertovat omista peloistaan ja traumoistaan, puhumattakaan kymmenistä selviytymistarinoista joihin törmää hyvin monipuolisesti erilaisissa printtimedioissa. Tämä keskustelun avautuminen on samalla avannut oven myös ”herkälle puheelle”. On ihan ok puhua tunteista, uskomuksista, peloista, kaikesta mikä on ennen ollut ”turhaa höpönpöppöä”. Uskokaa tai älkää, suomalainen mieskin puhuu nykyään avoimesti tunteistaan! No okei, ehkä tuo oli vielä aika raju yleistys, ei KAIKKI suomalaiset miehet, mutta eteenpäin on menty ja se jos mikä lämmittää herkkiksen mieltä. Jos mä oon oppinut puhumaan niin kyllä muutkin oppii. Uskon siihen 100%.
On helpompaa olla se kuka on
Niinpä minä tämän pohdinnan jälkeen allekirjoitan itseni kanssa jälleen sopimuksen siitä että olen jatkossakin just se kuka olen, somessa, livenä, kirjoituksissani ja kaikessa mitä teen. Valmentamon toimari Anne Karilahti on tiivistänyt asian mielestäni hyvin: ”On helpompaa olla se kuka on.”
Oot sä?
