Heräsin sunnuntai-aamuna klo 5.54. Ainut aamu viikossa kun oli lupa nukkua niin pitkään kun haluaa ja edellisenä iltana olin vielä varmistanut ettei herätys ollut päällä jotta unta ei keskeytä mikään.
Totea
Toisin kävi, heräsin aikaisin aamulla murehtimaan asioita. Elämme aikaa jolloin meistä monella tuntuu olevan paljon haasteita elämässään. Samoin minulla. Vaikka teen töitä oman ajatteluni kanssa, olen kuitenkin ihminen joka pelkää ja murehtii asioita. Tavallisia asioita kuten miten pärjään nousseiden kustannusten kanssa, tuliko töissä tehtyä asiat hyvin ja mitä siellä on tulossa, onnistuuko Feelingan kanssa suunnitellut asiat vai palataanko suunnittelupöydän ääreen… Paljon mielessä pyöritettäviä asioita.
Yritin vielä saada uudestaan unenpäästä kiinni mutta mieli oli vilkas, ei puhettakaan että nukkuminen olisi tullut kyseeseen. Niinpä murehdin aikani kunnes pysähdyin ja totesin (ajatuksen kerrallaan kyseenalaistamalla) että osa murehtimistani asioista olivat valideja, oikeita haasteita, kun taas iso osa oli asioita joista en voi tietää miten niissä tulee käymään.
Pysäytä kelat
Pysäytin mieleni kelat sanomalla ääneen ”lopeta”, ja aloin tietoisesti keskittymään asioihin jotka elämässäni on hyvin. Asioihin jotka tuntuvat jäävän taka-alalle kun murehtiminen ottaa valtaa.
Vaihda ajatusten suunta
Minulla on asunto jossa saan herätä joka aamu, kaapissa on vaatteita ja ruokaa, pihassa auto. Hanasta tulee puhdasta vettä ja sähkökin kulkee vaikka kallista onkin. Minulla on ystäviä ja perhe joiden kanssa saan jakaa asioita, sekä työ josta saan joka kuu palkan. Näitä ja muita asioita pohtiessani aloin ymmärtää miten hyvin asiat lopulta ovat. Ja kun keskityin hyviin asioihin, niitä tuli mieleeni lisää (olen terve, olemme menossa kesää kohti, tänään näen ystäviäni jne.).
Me itse valitsemme joka päivä millaisia keloja päässämme pyöritämme. Keskitymmekö negatiiviseen vai positiiviseen. Koskaan asiat eivät ole niin huonosti etteikö elämästä löytyisi jotain positiivistakin. Mikset siis keskittyisi positiiviseen nähdäksesi sitä enemmän? Varmaa on myös, että jos keskityt negatiiviseen, sekin lisääntyy.
Päätä mitä haluat
Kaikki siis tiivistyy yhteen yksikertaiseen kysymykseen: mihin sinä haluat keskittyä? Mille sinä annat energiaasi? Millaisille ajatuksille ja tunteille annat voiman manifestoitua? SINÄ PÄÄTÄT.
Elämässä on hetkiä, kun tuntuu että kaikki kaatuu päälle eikä tunnelin päässä näy mitään. Silloin on hyvä muistaa elämän syklisyys. Yhtä varmasti kuin talvea seuraa kesä, sinun elämässäsi huonoa hetkeä seuraa hyvää. Mikään ei ole ikuista, ei hyvä eikä huono. Eletään siis hetkessä, hyvissä ja huonoissa. Eletään, tehdään hetkistä niin hyviä kuin suinkin osaamme.
Haluatko oppia lisää siitä miten voit vaikuttaa ajatteluusi ja tunteisiisi? Ota yhteyttä tästä niin jutellaan ja mietitään yhdessä miten voisin sinua auttaa parantamaan arkeasi.
Se mihin keskityt – lisääntyy. Valitse viisaasti, rakas.
Sä osaat kyllä.
love wins,
Inga